21.10.2010

UNITED BUDDY BEARS - THE ART OF TOLERANCE
1.9.-26.10.2010  Helsinki, Senaatintori

United Buddy Bears vetoaa maailmankiertueellaan rauhanomaisen yhteiselon puolesta. Näytteillä on 142 kaksimetristä karhupatsasta, jotka kukin edustaa yhtä Yhdistyneiden Kansakuntien tunnustamaa valtiota.
Jokainen karhupatsas on yhden osallistujamaan taiteilijan yksilöllinen luomus.
Karhukaverit seisovat rauhallisesti "käsi kadessä" ja vetoavat suvaitsevaisuuden ja kansojen, kulttuurien ja uskontojen välisen ymmärryksen puolesta.
Tähän asti on järjestetty 20 näyttelyä viidellä mantereella: 2002 ja 2003 Berliinissä, 2004 Hongkongissa, Istanbulissa ja Kitzbuhelissä, 2005 Tokiossa ja Soulissa, 2006 Sydneyssä, Berliinissä ja Wienissä, 2007 Kairossa ja Jerusalemissa, 2008 Varsovassa, Stuttgartissa ja Pjongjangissa, 2009 Buenos Airesissa ja Montevideossa, 2010 Astanassa ja Helsingissä.

Kävin kuvaamassa 21. syyskuuta nämä karhupatsaat Senaatintorilla. Aluksi piti mennä kuvaamaan vain pari karhua, mutta ne näyttivät niin hienoilta, että oli pakko kuvata ne kaikki.
Pikkaisen oli hankalaa kuvata 142 karhua putkeen. Silloin satoi koko ajan ja jouduin pitämään yhdellä kädellä sateenvarjosta kiinni ja yhdellä kädellä kuvaamaan. Lisäksi tuuli aika kovaa ja monta kertaa tuuli heitti sateenvarjon ympäri. Jotkut kuvat vähän tärähtivät ja tulivat epätarkoiksi, mutta kyllä niistä jotain selvää saa.
Tuon session jälkeen käsi olikin ihan krampissa ja tunnoton. En suosittele kenellekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti